24.06.2021
Billnäsin Ruukki juhlii 380-vuotista taivalta
Juhannusaatto on Raaseporissa sijaitsevalle Billnäsin Ruukille erityinen juhlapäivä. Kesäkuun 25. päivänä vuonna 1641 Kuningatar Kristiina antoi Tukholmassa määräyksen ruukkioikeuksien myöntämisestä pitkään Turussa vaikuttaneelle liikemies Carl Billstenille.
Billnäsin Ruukista tuli kolmas Suomeen perustettu rautaruukki ja ensimmäinen yksityisen yrittäjän perustama ja johtama ruukki. Ruukkioikeuksiin kuului muun muassa veroetuja ja puunotto-oikeus.
– En tietenkään ole koskaan tavannut ensimmäistä ruukinpatruuna Billsteniä. Välillä kuitenkin tuntuu, että keskustelemme samalla kun kunnostan hänen perustamansa Billnäsin rakennuskantaa. Ruukin syntytarina kertoo, että kyseessä on ollut vahvasti yrittäjähenkinen kaveri, aluetta kehittävä yrittäjä Olli Muurainen kertoo.
Muurainen aloitti ruukin ydinalueen korjaustyöt vuonna 2009. Hän pitää vuonna 2017 päätöksen saanutta pitkää kaavoitusprosessia ruukin uuden elämän kannalta ratkaisevana. Muuraisen mukaan ennen kaavoituksen valmistumista moni paikallinen pohti ymmärrettävästi ruukkialueen menneitä vuosikymmeniä.
– Kaava käänsi katseet kohti tulevaisuutta ja valoa. Sen myötä myös Raaseporin kaupunki on tehnyt upeita panostuksia koko Karjaa – Billnäs – Fiskars -alueen ulkoilureittien parantamiseen. Niiden myötä seutu kehittyy virkistysliikunnan osalta Suomen kauneimmaksi, Muurainen kiittelee.
Billnäsin ruukkialueen remontti on Suomessa poikkeuksellinen. Työtä tehdään yksityisellä rahalla ja elämä on palannut historialliseen miljööseen.
– Ruukki on paljosta kiitollinen Fridolf Leopold Hisingerille, jonka toimeliaisuuden valtakausi ajoittuu vuosiin 1880–1920. Hänen näkemyksensä siirsi Billnäsin teolliseen aikaan palvelemaan ihmisten tarpeita, oli sitten kyse lapioista tai huonekaluista, Muurainen kertoo.
Fridolf Leopold Hisingerin aikana ruukilla työskenteli parhaimmillaan yli tuhat työntekijää. Tämä tarkoitti myös uutta rakentamista. Merkittävä osa laajan ruukkialueen teollisista rakennuksista onkin tuolta aikakaudelta. Muun muassa 3500 neliön Iso Paja on nyt remontoitu tapahtumatiloiksi. Ruukin Lähettämö-rakennusta remontoidaan parhaillaan kaupoiksi ja toimistoiksi. Kesäkuussa otettiin majoituskäyttöön perusteellisen remontin jälkeen uusrenesanssityylinen Karlsborg-rakennus vuodelta 1897.
Suuri muutos on tapahtunut myös ruukin halki virtaavan Mustionjoen rantamaisemissa, jotka ehtivät olla useita vuosikymmeniä liian vähällä hoidolla.
– Tänä keväänä istutimme alueelle 300 kirsikkapuuta. Ne ovat parhaimmillaan, kun ruukki täyttää 400 vuotta juhannuksena 2041.
Ruukin ravintolat ja hotelli ovat nyt auki joka päivä
– Kevään suurin muutos on hotellin ja ravintolan avaaminen yleisölle. Toimimme 10 vuotta palvellen vain ryhmissä saapuneita vieraita. Tästä kesästä alkaen jokaisella on mahdollisuus tutustua pieteetillä kunnostettuihin ruukin 1890-luuvn ja 1900 luvun konttorirakennuksiin, jotka toimivat hotellina ja ravintola, Muurainen iloitsee.
Ruukin bistrohenkinen ravintola tarjoaa tuoreista ja paikallisista raaka-aineista valmistettuja makuelämyksiä keittiömestari Mike Kokkosen johdolla.
Ruukin 380-vuotsijuhlien kunniaksi on avattu uusi ulkoilmaravintola Scarlett O´Karis ruukkialuetta halkovan joen rantaan. Hotellivieraat sekä alueen asukkaat ovat löytäneet Yhdysvaltain etelävaltioiden makuja tarjoavan ravintolan.
Muuraisen mielessä ovat jo tulevat avajaistapahtumat.
– Historian tärkein oppi on, että ruukki ei saa pysähtyä. Sen on aina kehityttävä, kun rauta ei enää tuonut leipää, sitä ryhdyttiin jalostamaan, syntyi työkaluja ja kauneutta, joka siirtyi kalusteisiin. Nyt ruukki elää jälkiteollista aikakautta tapahtumineen ja palveluineen. Etätyö on yksi Billnäsin ruukin seuraavia suuria tarinoita. Kaiken nykyisen toiminnan ansiosta syntyy aivoruukki, Muurainen linjaa.
Ravintolamme ovat auki seuraavasti:
Hotellin ravintola
Maanantaista perjantaihin:
Lounas 11:00-15:00, Á la carte 15:00-23:00
Lauantaisin Á la carte 12:00-23:00
Sunnuntaisin Á la carte 12:00-17:00
Scarlett O’Karis Kesäterassiravintola
Aukioloajat: ma-to 12:00-21:00
Pe-la 12:00-23:00 (keittiö 21)
Sunnuntaisin 12:00-17:00
Billnäs Bruk firar sitt 380-års jubileum
För Billnäs Bruk i Raseborg är midsommarafton en alldeles speciell festdag. Den 25. juni år 1641 gav Drottning Christina en order om beviljade av järnbruksrättigheter till den i Åbo länge verksamma och inflytelserika affärsmannen Carl Billsten.
Billnäs Bruk är det tredje i Finland grundade järnbruket och det första privatägda och -ledda bruket. Till bruksrättigheterna hörde bland annat skatteförmåner och rätt till timmer.
– Självfallet har jag inte träffat den första brukspatronen Billsten. Dock känns det ibland som om vi diskuterar samtidigt som jag restaurerar det byggnadsbestånd han grundat. I brukets födelseberättelse framkommer det att det handlar om en mycket företagsam kille, säger Olli Muurainen, företagaren som utvecklar området.
Muurainen påbörjade restaureringen av brukets kärnområde år 2009. Han håller beslutet om planprojektet, som vann laga kraft år 2017 efter en lång process, som en avgörande faktor för brukets nya liv. Enligt Muurainen var många av de lokala förståeligt nog bekymrade över brukets gångna årtionden innan planprojektet var färdigställt.
– Planen vände blicken mot framtiden och ljuset. I och med den har även Raseborg gjort fantastiskt fina insatser för att förbättra friluftsrutterna på hela Karis – Billnäs – Fiskars – området. Tack vare dem utvecklas området till att bli Finlands vackraste att idka fritidsövning på, säger Muurainen tacksamt.
Restaureringen i Billnäs bruksområde är exceptionell i Finland. Arbetet bekostas med privata medel och den historiska miljön har vaknat till liv igen.
– Bruket är i stor tacksamhetsskuld till Fridolf Leopold Hisinger, vars verksamma regeringsperiod varade åren 1880 – 1920. Hans vision förde Billnäs till den industriella tiden för att betjäna folks behov, vare sig det handlade om spadar eller möbler, berättar Muurainen.
Under Fridolf Leopold Hisingers tid fanns det som bäst över tusen anställda vid bruket. Detta betydde också nybyggen, däribland den 3500 kvadrat stora Iso Paja som nu renoverats till evenemangsutymmen. Brukets Expeditionsbyggnad är som bäst under renovering och skall inhysa butiker och kontor. I juni efter en grundlig renovering togs den från år 1897 Karlsborg-byggnaden i nyrenässansstil i bruk för inkvartering.
En stor förändring har också skett i strandområdena kring Svartå å som rinner igenom bruksområdet. I många årtionden fick de alltför lite omsorg.
– Denna vår planterade vi 300 körsbärsträd på området. Dessa kommer att vara som bäst då bruket fyller 400 år på midsommaren år 2041.
Nu är brukets restaurang och hotell öppet alla dagar
– Den största förändringen för i vår är att hotellet och restaurangen öppnat för allmänheten. I 10 år betjänade vi endast grupper som förbeställt. Från och med denna sommar har alla möjlighet att bekanta sig med de med vörnad restaurerade 1890-tals och 1900-tals kontorsbyggnaderna, som idag är verksamma som hotell och restaurang, glädjer sig Muurainen.
Brukets restaurang i bistroanda serverar smakupplevelser av färska och lokala råvaror under ledning av köksmästare Mike Kokkonen.
Till äran av Brukets 380-års jubileum har den nya Scarlett O´Karis uteserveringen öppnat, precis invid ån i kärnbruksområdet. Både hotellgäster och de lokala invånarna har hittat restaurangen som bjuder på Sydstadsinspirerade smaker.
Muurainens tankar snurrar redan kring kommande öppningstillställningar.
– Det viktigaste vi lärt oss av historien är det, att bruket får inte stanna till. Det bör alltid utvecklas; när järnet inte längre hämtade bröd på bordet, då började man förädla det. Det blev verktyg och skönhet, som sedan överfördes till möblerna. Nu lever bruket i en postindustriell era med sina evenemang och sin service. Distansarbete kommer att bli en av Billnäs Bruks betydande historier. Tack vare all verksamhet som nu idkas här kommer Hjärnbruket att födas, konstaterar Muurainen.
Våra restauranger håller öppet enligt följande:
Hotellets restaurang
Måndag – Fredag
Lunch 11:00 – 15:00, Á la carte 15:00 – 23:00
Lördagar Á la carte 12:00 – 23:00
Söndagar Á la carte 12:00 – 17:00
Scarlett O´Karis Sommarservering
Öppethållningstider: må-to 12:00 – 21:00
Fre – Lö 12:00 – 23:00 (köket kl 21:00)
Söndagar 12:00 – 17:00