Siirry sisältöön

GIMME ABBA! 5.9.2026

GIMME ABBA! -bileshow tarjoilee unohtumattoman illan Abban parhaiden hittien parissa.

Solisteina Annica Milán ja Valtteri Lehtinen – tätä et halua missata!

GIMME ABBA! esittää uudella twistillä parhaat Abba-hitit tuoden kaikkien rakastaman yhtyeen glamourin tähän päivään. Kahden solistin säihkyvä kokoonpano kimaltaa näyttävissä glitter-asuissaan. Mehevän disco- ja big band -tunnelman takaavat yhtyettä varten räätälöidyt laadukkaat taustanauhat. Upeita sovituksia kuunnellessa nautit ja hämmästyt, joko tanssien tai drinkkiäsi imeskellen.

Show’ssa mukana myös kappaleita Abban uudelta Voyage-albumilta!

Annica Milán on laulaja, jota on oman musiikkinsa sekä musiikkiteatterilavojen lisäksi kuultu muun muassa tv-ohjelmissa The Voice Of Finland sekä UMK. Glitteriä ja rock’n rollia huokuvan Annican vahva laulu tuo show’hun dramatiikkaa.

Valtteri Lehtinen on näyttelijä, joka tunnetaan rooleistaan suosituissa draamasarjoissa Syke sekä Uusi Päivä. Valtterin päihittämätön karisma ja sädehtivä energia saavat yleisön villiintymään.

Liput

Show & Dinner klo 18:00

Paikka: Iso paja
Show & Dinner lipun ostaneille ovet avataan 17:30
K-18

Show & Dinner liput sisältävät 2 kpl lyhyttä esitystä illallisen aikana, kolmen ruokalajin menun sis. kahvin/teen ja pääshow’n illallisen jälkeen klo 21:00. Istuva illallinen, seisova katsomo shown aikana, yksittäisiä istumapaikkoja.

Menu:

Mustajuurikeitto, haudutettua mustajuurta, mustajuuri crisp & yrttiöljyä
Haudutettua kuhaa, kauden kasviksia, paahdettua perunaa ja valkoviini-voikastiketta
Suklaa brownie, sitruunaa ja valkosuklaata sekä kahvia/teetä

Juomat veloitetaan erikseen valinnan ja kulutuksen mukaan.

Ilmoitathan lipun yhteydessä erityisruokavaliosi ja/tai allergiasi sekä mikäli toivot istuvasi samassa pöydässä toisen lipun ostaneen kanssa (mikäli olette ostaneet liput erikseen) osoitteeseen myyntipalvelu@billnas.fi viimeistään 22.8.2026.
Emme ikävä kyllä pysty huomioimaan paikan päällä ilmoitettuja erityisruokavalioita tai allergioita.

HINTA: Show & Dinner 75€/hlö

Show klo 21:00

Paikka: Iso paja
Ovet show lipun ostaneille avataan klo 20:30.
K-18

Hinta sisältää klo 21:00 alkavan pääshow’n.
Seisova katsomo shown aikana, yksittäisiä istumapaikkoja.

HINTA: Show liput 29€/hlö

Esiintyjät: Annica Milán & Valtteri Lehtinen
Teknikko: Arttu Häkkilä
Taustanauhat: Kristian Suninen
Tuotantoyhtiö: Monimediatalo Mediagents Oy

Kotisivut: www.gimmeabba.com
Instagram: @gimmeabbashow
Facebook: GIMME ABBA